KTK:n neuvottelujärjestöt

Neuvottelujärjestöt ovat keskusjärjestöjen (Akava, SAK, STTK) jäsenliittojen muodostamia itsenäisiä rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka eivät ole keskusjärjestöjen jäseniä.

Neuvottelujärjestöt neuvottelevat ja tekevät valtakunnallisia, yleissitovia virka- ja työehtosopimuksia. Neuvottelujärjestöt ovat tärkeässä osassa silloin, kun ei solmita tulopoliittisia kokonaisratkaisuja, ns. tuposopimuksia. Tällöin liittokohtaiset sopimukset solmivat kunkin sopimusalan ao. neuvottelujärjestöt. Pääosa KTK:n jäsenistöstä on neuvottelujärjestö KTN:ssä (katso alla), jonka jäseniä ovat kaikki KTK:n kuusi jäsenjärjestöä.

Akava

Akava on korkeasti koulutettujen palkansaajien ja ammatinharjoittajien keskusjärjestö, johon kuuluu 33 jäsenliittoa. Akava toimii jäsentensä edunvalvojana ja yhteiskunnallisena puolestapuhujana.

Akavan liittoihin kuuluvat akavalaiset ovat korkeasti koulutettuja alansa osaajia, jotka työskentelevät erilaisissa esimies-, asiantuntija- ja opetustehtävissä. Akavalaiset toimivat kuntien, valtion ja kirkon palveluksessa sekä yksityisellä sektorilla. Yli 60 prosenttia on suorittanut vähintään ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon. Akavalaisista 54 prosenttia on naisia ja 46 prosenttia miehiä. Keski-ikä on 43 vuotta ja keskipalkka 3740 euroa kuukaudessa.

Akavan jäseniä koskevista palkkaratkaisuista, muista palvelussuhteen ehdoista sekä työ- ja virkaehtosopimuksista neuvottelevat

  • kunta-alan osalta Tekniikka ja Terveys KTN ry
  • valtion ja kuntien osalta Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry
  • yksityisellä sektorilla Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

Nämä kolme neuvottelujärjestöä esitellään tarkemmin alempana.
Lisätietoja Akavasta löytyy sivulta www.akava.fi

  

Tekniikka ja Terveys KTN ry

KTN neuvottelee ja sopii kunnissa, kuntayhtymissä, kunnallisissa osakeyhtiöissä sekä muissa kunnallisissa työpaikoissa työskentelevien jäsenten palvelussuhteen ehdoista valtakunnallisesti ja paikallisesti.

Kunta-alan pääsopijajärjestö KTN tekee seuraavat valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset yhdessä muiden pääsopijajärjestöjen ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) kanssa.

  • Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS)
  • Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES)

Energia-alalla KTN tekee osana Energia-alan Unionia (EAU) Energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimukset Energiateollisuus ry:n kanssa.

Palvelualalla KTN neuvottelee ja sopii Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n kanssa alan työehtosopimuksista.

KTN:n paikallisyhdistykset tekevät paikallisia virka- ja työehtosopimuksia palvelussuhteen ehdoista ja yhteistoiminnasta sekä neuvottelevat sopimusten tulkinta-asioista.

Lisätietoja: www.ktn-ry.fi

  

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

Julkisen sektorin (valtio, kunta, kirkko) neuvottelu- ja sopimusosapuolena toimii JUKO ry. JUKO neuvottelee valtakunnallisena pääsopijajärjestönä julkisen sektorin ja näihin verrattavissa olevien alojen akavalaisten virka- ja työehtosopimukset. Sopimuksilla sovitaan palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista.

JUKO on sopijaosapuolena mm. seuraavissa virka- ja työehtosopimuksissa:

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) kanssa neuvoteltavat:

  • Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES)
  • Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS)
  • Kunnan opetusalan virka- ja työehtosopimus (OVTES)

Valtion työmarkkinalaitoksen (VTML) kanssa neuvoteltavat:

  • Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus
  • Virastokohtaiset virka- ja työehtosopimukset

Lisätietoja: www.juko.fi

  

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

YTN on akavalaisten liittojen yhteistyöelin. YTN vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla.

Kuntien Tekniset KTK ry hoitaa yksityisen sektorin kotimaisen neuvottelu- ja sopimustoiminnan YTN:n kautta.

Lisätietoja: www.ytn.fi