JUKOn tiedote kuntasektorin neuvottelutilanteesta 24.5.20106

24.5.2016

Kuntasektorin neuvottelut etenivät - työaikapankki jo pitkällä

24.5.2016

Kunnan pääneuvotteluryhmä jatkoi tänään kilpailukykysopimuksen soveltamisneuvotteluja.

Esillä olivat lomarahaleikkaukset sekä paikalliseen sopimiseen liittyvät kunta-alan kriisilauseke ja työaikapankki. Kaikkia kolmea on valmisteltu jo melko pitkälle KVTES-työryhmässä.

 

– Lomarahaleikkauksesta tultaneen tekemään erillinen määräaikainen virka- ja työehtosopimus, jonka mukaisesti asia toteutetaan kaikilla sopimusaloilla, kertoo JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

 

Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että kunnissa lomarahoja leikataan 30 prosentilla vuosina 2017–2019. 

 

Työaikapankkisopimuksesta on Kankaan mukaan jo olemassa varsin pitkälle neuvoteltu luonnos, joka tulisi sovellettavaksi opetusalaa lukuun ottamatta muilla sopimusaloilla.

 

Osapuolet ovat myös laatineet yleiskirjettä paikallisesta sopimisesta, johon jo nykyiset kuntasopimukset antavat laajasti mahdollisuuksia. Kirjeessä tuodaan esiin myös vaihtoehtoja, joilla paikallisesti voidaan pelastaa työpaikat kuntatalouden kriisiytyessä. 

 

– Neuvottelut ovat nyt edenneet hyvin. On toiveita, että pääsemme neuvottelutulokseen aikataulussa, Kangas arvioi.

 

Pääneuvotteluryhmälle on sovittu kokousaikoja lauantaille 28.5. ja sunnuntaille 29.5. sekä

neuvottelujen takarajapäiväksi maanantaille 30.5. Sitä ennen neuvotteluja valmisteleva KVTES-ryhmä jatkaa työtään.

 

***

Kuntasektorin sopimusneuvotteluissa palkansaajia edustavat pääsopijajärjestöt ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry ja Kunta-alan unioni ry. Työnantajaa edustaa KT Kuntatyönantajat.

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872 ja neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720, JUKO ry.