KTK Tekniikan Asiantuntijat ry pähkinänkuoressa
- Perustettu 17.6.1970.
- Kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten ja muiden osakeyhtiöiden sekä seurakuntien palveluksessa olevien tekniikan asiantuntijoiden etujärjestö.
- Muodostuu kuudesta jäsenjärjestöstä, joiden kautta on edustettuna noin 10 500 jäsentä.
- Jäsenet kattavat noin 90 prosenttia kaikista kunta-alan koulutetuista teknisistä.
- Valvoo jäsenistön etuja 130 paikallisyhdistyksen kautta, toimialue kattaa kaikki Suomen kunnalliset työpaikat. Jäsenet saavat tukea
noin 700 pääluottamus- ja luottamusmieheltä sekä heidän varamieheltään.
- Akavan suurin julkisen sektorin tekniikan jäsenjärjestö.
Alle on tiivistetty KTK-jäsenyyden hyötyjä. Listassa mainittuja asioita (työsuhdeneuvonta, vakuutukset, jäsenedut) on esitelty paremmin oheisilla alasivulla. Myös varsinainen liittymislomake löytyy omalta alasivultaan.
Teemme arjestasi turvallisemman
- Asiantuntijamme neuvovat sinua eri asioissa, heti työsuhteen alusta alkaen.
- Haluatko kiistatilanteessa kohdata työnantajasi yksin? Työnantaja ajaa omaa etuaan ja on järjestäytynyt omaan liittoonsa. Kiistoissa tulemme tueksesi.
- KTK:n jäsenenä saat oikeusapua paitsi työ-, myös yksityisasioissa (esimerkiksi perintö, mökkikauppa). Etu koskee myös perheenjäseniäsi.
- Lisäksi jäsenyytemme antaa sinulle vakuutusturvaa niin työssä kuin vapaa-ajallakin, ulkomaan matkoja myöten.
KTK-jäsenyys on halpa ja vaivaton
- Jäsenedut ylittävät moninkertaisesti maksamasi jäsenmaksun. Jo nauttimasi vakuutusturva on liki jäsenmaksusi suuruinen.
- Saat alennuksia eri ravintoloissa, hotelleissa ja matkustusvälineissä.
- Jäsenmaksusi on verovähennyskelpoinen.
- Saat kaikki KTK-palvelut yhdeltä luukulta ja nopeasti.
- Oma luottamusmiehesi on helposti tavoitettavissa. Useimmat ongelmat ratkeavat jo puhelinsoitolla tai sähköpostilla, lopuista neuvotellaan paikan päällä.
Jäsenyys lisää mahdollisuuksiasi
- Voit kouluttautua sopimus- ja järjestöasioihin. Toivotamme aktiiviset jäsenet tervetulleiksi.
- Tutustut uusiin ihmisiin ja vaikutuskanaviin. Meillä järjestö toimii jäsenistön ehdoilla.
- Jäsenenämme sinulla on suora keino vaikuttaa työnantajaasi.
- Liitto tekee työtehtävääsi tunnetuksi.
Kautta nykyhistorian ay-liike on parantanut, ja parantaa edelleen, työntekijöiden etuja ja mahdollisuuksia.
Lue lisää tältä sivulta...