KTK + JATTK = asiallinen turvaverkosto

Ammattiliitto turvaa jäsentensä etuja ennen kaikkea työ-/virkasuhteen aikana. Esimerkiksi KTK Tekniikan Asiantuntijat ry tarjoaa jäsenilleen mm. oikeusapua, neuvontaa työsuhdeasioissa, vakuutuksia ja erilaisia alennuksia.

Työttömyyskassat ovat aina ammattiliitoista erillisiä organisaatioita. Nimensä mukaisesti työttömyyskassat pehmentävät työttömäksi jäävän tilannetta. Tämä tapahtuu ennen kaikkea maksamalla ansiopäivärahaa (ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa). Jos ihminen ei ole työttömyyskassan jäsen, hän saa työttömäksi jäädessään pelkästään niukan peruspäivärahan tai työmarkkinatuen. Lisäksi kassat maksavat tiettyjä muita etuuksia, joista yleisimpiä ovat:

  • koulutuspäiväraha (työttömän omaehtoiseen opiskeluun)
  • koulutustuki (työvoimapoliittiseen koulutukseen)
  • vuorottelukorvaus (vuorotteluvapaata varten)
JATTK on KTK:n työttömyyskassa
JATTK-työttömyyskassan logo

Koska ammattiliitot ja työttömyyskassat ovat toisistaan irrallisia, ihmiset voivat kuulua näistä vain toiseen. Esimerkiksi KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:hyn liittyessään uusi jäsen ilmoittaa, haluaako hän ylipäänsä liittyä työttömyyskassaan. KTK:n kassa on JATTK-työttömyyskassa (katso alla).

Vaikka tähän nimenomaiseen kassaan liittyminen ei ole KTK-jäsenyyden ehto, se on suositeltavaa koska näin uusi jäsen varmistaa työttömyysturvansa ja muut vastaavat etuudet (esim. vuorotteluvapaan vuorottelukorvauksen). KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:n kohdalla juuri JATTK-työttömyyskassa maksaa jäsenilleen yllä lueteltuja etuuksia.

Samalla tavalla ihminen voi liittyä vain työttömyyskassaan liittymättä ammattiliittoon (KTK Tekniikan Asiantuntijat ry), mutta tämäkään ei ole kovin järkevää: hän menettää keskeisen työpaikan turvaverkoston. Kauas karkaavat niin juridinen neuvonta ja oikeusapupalvelut, erilaiset vakuutukset kuin alennuksetkin.

Vaikka työttömyyskassa huolehtiikin ansiopäivärahan, vuorottelukorvausten ja muiden etuuksien maksamisesta, tämä ei tarkoita etteikö myös ammattiliitto, KTK ry, tukisi työttömäksi jäänyttä tai esimerkiksi vuorotteluvapaalle siirtynyttä jäsentään. Ilman muuta KTK tulee Sinua vastaan. Lue lisää alennetuista jäsenmaksuista niitä käsittelevältä sivulta. Lisäksi saat KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:stä neuvontaa myös työttömyystilanteissa.

  

JATTK-työttömyyskassa
  • JATTK-työttömyyskassa on perustettu vuonna 1985.
  • Kassassa on noin 39 000 jäsentä.

osoite

www

sähköposti

puhelin

Pasilanraitio 9 B, 00240 Helsinki

www.jattk.fi

asiakaspalvelu[OTA_TÄMÄ_ROSKAPOSTISUOJAUSTEKSTI_POIS]@jattk[TÄMÄKIN_POIS].fi 

JATTK-työttömyyskassan toimisto neuvoo jäseniä työttömyysturvaan ja vuorotteluvapaakorvaukseen liittyvissä asioissa numerossa (09) 7206 820 (ma–to klo 9.00–11.30, poikkeuksia loma-aikoina). Huom. maaliskuussa puhelinaika on vain maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 9-11.30.

Etuuden saajien on mahdollista täyttää ja lähettää jatkohakemukset sähköisesti eAsioinnin kautta osoitteessa www.jattk.fi

Tietoa työttömyysturvasta saa myös Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n sivuilta www.tyj.fi