VUOSIKOKOUSTIEDOTE VUODEN 2010 TOIMINNASTA
A-lomat jatkaa vuonna 2010 Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella järjestettävää tuettua lomatoimintaa. Lomatoiminnan tarkoituksena on työikäisten ja työkykyisten työkyvyn ylläpito ja työssä uupumisen ehkäisy ennalta. Toiminnan pääpaino on kuntoremonttilomien, työssä jaksamista edistävien tsemppilomien, työyhteisölle suunnattujen kuntoremonttikurssien sekä ohjelmallisten, lapsiperheille suunnattujen perhelomien järjestämisessä.
A-lomat välittää lomaosakkeita ja -mökkejä akavalaisten käyttöön ja jatkaa kansainvälisen kodinvaihtojärjestelmän Intervacin edustajana Suomessa.
Vuosi 2010 on merkkivuosi. A-lomien perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuotta vietetään työn merkeissä.
Lomatoiminnan kehittämistyö jatkuu
RAY:n selvitykset kohdennettujen avustusten myöntämisperusteita jatkuu. Tämä selvitystyö tulee muuttamaan myös tuettujen lomien kohdentumista ja sisältöjä. Uudistukset tulevat voimaan vuonna 2012.
Kuntoremonttitoiminnan sisällön, kohderyhmän ja toteutuksen kehittäminen jatkuu palkansaajalomajärjestöjen yhteistyönä. Selvitystyö alkoi vuonna 2009 Raha-automaattiyhdistyksen koolle kutsumassa kehittämistyöryhmässä.
Nykymuotoinen kuntoremonttitoiminta jatkuu RAY-avustuksen turvin vuoden 2011 loppuun asti. Tämän jälkeen tavoitteena on, että vuonna 2012 työikäisen väestön toimintakyvyn edistämiseen käytettävissä olevia resurssia on vähintään nykyisten avustusten verran.
Raha-automaattiyhdistys selvittää myös perheille suunnattujen sosiaalisten lomien avustusten myöntämisperusteita. Sosiaalisen lomatoiminnan kehittämistyöryhmä tekee esityksensä vuoden 2010 aikana.
A-lomat ry jatkaa ohjattujen perhe- ja virkistyslomien tukemista RAY-avustuksen turvin nykymuodossaan vuoden 2011 loppuun saakka.
OAJ:n Erkki Kangasniemi A-lomien hallituksen puheenjohtajaksi
A-lomien hallituksen puheenjohtajaksi toimikaudelle 2010–2012 valittiin puheenjohtaja Erkki Kangasniemi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä.
Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Heidi Saren Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ:stä.
Hallitukseen valittiin: - Kimmo Kumlander (varalla Kimmo Joutsi) Akavan Erityisalat
- Emmi Pajunen (varalla Satu Muukkonen) KTK Tekniikan Asiantuntijat
- Pekka Silkosuo (varalla Petri Lindroos) OAJ
- Tuija Salminen (varalla Tuula Hirvonen) OAJ
- Janne Seppälä (Leena Kemppainen) Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia
- Kirsi Hurme (varalla Satu Taivainen) Suomen Ekonomiliitto SEFE
- Hannele Törni (Olli Niemi) Suomen Lakimiesliitto SLML
- Mirkka Tilander (Riitta Keskitalo) Suomen Lääkäriliitto
- Ralf Forsén (varalla Riikka Tella) Tekniikan Akateemisten Liitto TEK.
Tutustu A-lomien tarjoamiin jäsenetuihin. Ne on lueteltu KTK:n yleisintran kohdassa jäsenedut » A-lomat.
|