Kunta-alalle uusi lakkovaroitus: Kymmenen kaupunkia lakkoon toukokuussa, jos sopua ei synny

14.4.2022

Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 3. toukokuuta Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä, mikäli kunta-alan työehtokiistaan ei saada sopua sitä ennen.

Lakkovaroitus koskee seuraavia kunta-alan sopimuksia: kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), SOTE-sopimusta, opetushenkilöstön (OVTES), tuntipalkkaisten (TTES) ja teknisen henkilöstön (TS). Lisäksi lakkovaroitus koskee JHL:n osalta kuntien omistamissa yhtiöissä noudatettavaa AVAINTES-sopimusta sekä SEURETES-sopimusta.

Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle ja jotka on muuten ilmoitettu lakon ulkopuolelle jääviksi työtehtäviksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö voi siirtää lakon alkamista tästä kahdella viikolla. Lisäksi viranhaltijoiden lakkoa voidaan siirtää edelleen vielä viikolla.