Kuntaneuvottelut jatkuivat

- palkansaajat paheksuvat kuntien koronaan perustuvia lomautusaikeita 

 

”Maan hallituskin on vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi”, JUKOn Maria Löfgren muistuttaa. 

 

Kuntien lomaukset olivat esillä tänään keskiviikkona jatkuneissa kuntaneuvotteluissa.

- Kuntatyönantaja esitteli lyhyesti laatimaansa selvitystä kuntien lomautuksista koronatilanteessa. Me palkansaajat paheksuimme koronaan perustuvia lomautusaikeita, onhan maan hallituskin vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi, kertoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Kuntapöydässä on nyt käyty pääsopimus- ja työehtoneuvotteluja rinnakkain. Löfgren painottaa, että JUKO arvioi tilannetta kokonaisuutena eikä neuvottelutulosta synny ennen kuin molemmat asiat on ratkaistu.

- Lähdemme edelleen siitä, että kiky-tunnit poistuvat ja neuvottelemme nyt mm. poistumisen ajankohdasta, Löfgren kertoo.

Kokouksessa käsiteltiin tänään myös perusteellisesti työelämän kehittämistoimien tulevaisuutta KunTekon päättyessä tämän vuoden lopussa. Asiaa on valmisteltu työelämän kehittämisryhmä Tekryssä.

Seuraava neuvottelu sovittiin pidettäväksi perjantaina 27.3. klo 11-13.