Kunta- ja energia-alan neuvottelut käynnistyvät lähiviikkoina Työmarkkinat liekeissä Työmarkkinaneuvottelut käynnistyivät vientiteollisuuden luomilla askelmerkeillä. Palkka-ankkuri on heitetty 3,2 prosentin kohdalle kahdeksi vuodeksi ja kolmannen vuoden korotuksista tullaan sopimaan erikseen. Sopimukset pitävät sisällään vain nimelliskorotuksia, jonka lisäksi tulevat erilaiset bonukset ja palkkaliukumat - siis yksityissektorilla. Tekniikan rivit tiivistyivät Tekniikan edunvalvonta tiivistyi, kun Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry ja Maanpuolustuksen teknisten toimihenkilöiden liitto MTTL ry liittyivät mukaan KTN:n edunvalvonnan piiriin.
Pian sinun ei tarvitse huolehtia matkavakuutustodistuksesta, sillä se kulkee mukana puhelimessasi. Turva on lanseeraamassa loppuvuoden aikana uuden mobiilisovelluksen, TaskuTurvan, joka on ladattavissa iOS- ja Android-puhelimiin. Saat sovellukseen matkavakuutustodistuksen, joka on turvanasi, jos sairastut matkallasi. KTK on vakuuttanut jäsenensä Turvassa muun muassa vapaa-ajan matkustajavakuutuksella.
TaskuTurvassa on myös monia muita hyödyllisiä ominaisuuksia. Näet sovelluksesta oman vakuutusturvasi – sekä liiton että sinun itsesi ottamat vakuutukset. Jos sinulla on Turvassa lapsivakuutus, TaskuTurvan avulla junnun lääkärikäynnit hoituvat rahaa käyttämättä, jolloin korvauksia ei tarvitse erikseen hakea. Kun kaskossasi on lasivakuutus, särö auton lasissa ei tee lovea lompakkoon, sillä TaskuTurvan avulla lasin korjaus onnistuu rahaa käyttämättä ja vaihtokin vain omavastuun hinnalla. Lue lisää turva.fi/taskuturva. |
KALENTERI VUODELLE 2019Linkki vuoden 2019 kalenteritilaukseen on nettisivuillamme nyt auki. Kalenteri on tilattava 30.6.2018 mennessä!
MUISTATHAN!!Kertoa meille, jos olet jäämässä eläkkeelle, vuorotteluvapaalle, opintovapaalle tai perhevapaalle. Tiedot tulee laittaa osoitteeseen jasenpalvelu@ktk-ry.fi JOS OLET JÄÄMÄSSÄ ELÄKKEELLE, muista laittaa viestiin seuraavat tiedot: - milloin jäät eläkkeelle - eroat työttömyyskassasta - haluat jatkaa eläkeläisjäsenenä / et halua jatkaa eläkeläisjäsenenä - sähköpostiosoitteesi, jos jatkat eläkeläisjäsenenä Ylläpitämällä tietosi ajantasalla varmistat tiedonsaannin! Muistuta myös työkavereitasi asiasta, kysy onko työpaikkasi muut jäsenemme saaneet tiedotteita. Jos eivät, niin pyydä heitä päivittämään meille tietonsa.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Maakunnille vastuu työttömien kuntoutustarpeen arvioinnistaNuorten ja työttömien kuntoutuksen tarpeen arviointiin ja palvelujen sujuvuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutusjärjestelmää uudistettaessa, korostavat SAK, Akava ja STTK. Järjestöt painottavat, että tulevien maakuntien vastuu työttömien työkyvyn arvioimisesta ja kuntoutustarpeen tunnistamisesta on kirjattava selkeästi lakiin. Arvio kuntoutuksen tarpeesta on tehtävä kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta. http://www.akava.fi/index.phtml?s=1936&9538_m=22135
|