PUHEENJOHTAJAN PALSTATyöterveyslaitoksen mukaan on luonnollista, että siirtyminen lomalta arkeen tuntuu haastavalta riippumatta siitä, oliko loma onnistunut. Kehomme tai mielemme ei vaihda moodista toiseen yhtäkkiä. Muutos ottaa aikansa, arkirytmi palautuu askel askeleelta yleensä noin 1-2 viikon kuluessa. Sen palautumista voi helpottaa muutamalla yksinkertaisella keinolla: Totuttele työrytmiin, ajattele uusista näkökulmista, suuntaa katseesi kohti tulevia lomia, pohdi, voisitko tehdä jotakin toisin. KTK:n toimistolla olemme palanneet työrytmiin pitkän, kuuman kesän jälkeen. Yksi julkisuuteen näkyviä syksyn tapahtumia on Puuinfon marraskuussa järjestämä Puupäivä Messukeskuksessa. Puupäivä on toimialan vuosittainen kärkitapahtuma, joka kokoaa yhteen puu- ja rakennusalan ammattilaiset, yritysjohdon ja yhteiskunnalliset vaikuttajat. Puuinfo on kutsunut KTK:n tapahtumaan ja tulemme kokoamaan tapahtumaan 1,5 tunnin paneelin sisäilma-asioista. Paneeliin osallistujia kartoitetaan parhaillaan. Toimistolla on työnalla mm. jäsenten työturvallisuus. Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta vuodelta 2009 edellyttää, että rakennuttaja nimeää jokaiseen hankkeeseen sen vaativuutta vastaavan ja pätevän turvallisuuskoordinaattorin huolehtimaan rakennuttajalle säädetyistä velvoitteista. KTK on asetuksen voimaan astumisesta asti edellyttänyt, että koordinaattoreiden toimintaedellytykset tulee saattaa tämän vastuullisen tehtävän vaatimalle tasolle, ja että siitä maksettava korvaus olisi linjassa lisääntyneen vastuun kanssa. Tekemämme kyselyn perusteella on kuitenkin nähtävissä, että näin ei ole edelleenkään asian laita. Tehtävään määrätään jäseniämme vastoin heidän tahtoaan, koulutus ja muu perehdyttäminen on työnantajan toimesta usein laiminlyöty, eikä lisätehtävästä aina myöskään makseta asianmukaista korvausta, vaikka sen mukanaan tuoma vastuu olennaisesti lisää työn vaativuutta. Tämän takia KTK jatkaa edelleen ponnisteluja turvallisuuskoordinaattoreiden toimintaedellytysten ja palkkauksen parantamiseksi. Asia tulee esille KTK:n toimesta syksyn aikana JUKO:n toimielimissä. Lisäämme yhteistyötä muiden alalla toimivien järjestöjen ja tahojen kanssa saadaksemme tämän työn taakse enemmän joukkovoimaa. Työnantajajärjestöjen kanssa neuvoteltaessa pyrkimyksenämme, että koordinaattorin asettamisesta tehdään tarkempia ja sitovampia ohjeita, myös toimintaedellytysten ja korvausten suhteen. Vielä kesäisin terveisin Sari
Alueelliset työeläkekoulut syksyllä 2018Tämän syksyn työeläkekoulujen teemana ovat työeläkekuntoutus ja työurien pidentäminen. Työeläkevakuuttajat Tela, SAK, Akava ja STTK järjestävät yhteistyössä kahdeksan työeläkekoulua syys- ja lokakuussa 2018. Kiertue alkaa Tampereelta 5.9.2018 ja päättyy Rovaniemelle 24.10.2018. Työeläkekoulut ovat tarkoitettu palkansaajajärjestöjen luottamushenkilöille, työsuojeluvaltuutetuille, liittojen toimihenkilöille ja hallinnon jäsenille, aktiiveille sekä jäsenille. Työeläkekoulut ovat osallistujille maksuttomia (emme korvaa mahdollisia matka- tai majoituskuluja). Ilmoittaudu tämän linkin kautta: https://www.lyyti.in/Alueelliset_tyoelakekoulut_syksy_2018_5260 Tampere 5.9.2018 klo 17-20.00 Turku 12.9.2018 klo 17-20.00 Seinäjoki 19.9.2018 klo 17-20.00 Jyväskylä 26.9.2018 klo 17-20.00 Lappeenranta 3.10.2018 klo 17-20.00 Lahti 10.10.2018 klo 17-20.00 Oulu 17.10.2018 klo 17-20.00 Rovaniemi 24.10.2018 17-20.00 |
MUISTATHAN!!Kertoa meille, jos olet jäämässä eläkkeelle, vuorotteluvapaalle, opintovapaalle tai perhevapaalle. Tiedot tulee laittaa osoitteeseen jasenpalvelu@ktk-ry.fi Ylläpitämällä tietosi ajantasalla varmistat tiedonsaannin! Muistuta myös työkavereitasi asiasta, kysy onko työpaikkasi muut jäsenemme saaneet tiedotteita. Jos eivät, niin pyydä heitä päivittämään meille tietonsa.
TYÖPAIKAN VAIHTUESSATieto työpaikan vaihdosta EI siirry jäsentietoihisi automaattisesti. Kun vaihdat työpaikkaa: - Käy KTK:n nettisivuilla täyttämässä jäsenmaksun työnantajaperintälomake ja toimita se allekirjoitettuna uuden työnantajasi palkanlaskentaan. - Laita tieto uudesta työpaikastasi sähköpostitse osoitteeseen jasenpalvelu@ktk-ry.fi . Silloin pystymme seuraamaan, että jäsenmaksusi on peritty, etkä menetä etuisuuksiasi. - Varmista palkkaerittelystäsi, että ay-jäsenmaksusi on peritty.
Ainutlaatuisia etuja KTK:n jäsenille TurvastaKTK on hankkinut vakuutusyhtiö Turvasta jäsenvakuutuksen, joka sisältää esimerkiksi vapaa-ajan matkustajavakuutuksen.
KTK:n jäsenet saavat Turvasta lisäksi monia rahanarvoisia etuja, esimerkiksi 10 prosentin jatkuvan alennuksen Turvan vapaaehtoisista, jatkuvista vakuutuksista ja asiakkuuden keston myötä kasvavan omistaja-asiakasalennuksen 5–10 %. Lisäksi kun keskität kaikki vakuutuksesi Turvaan, hyödyt alennuksista vielä enemmän. Turvan paras kaskovakuutus Liittokasko on räätälöity yksinoikeudella ammattiliittojen jäsenille. Lue lisää eduistasi täältä (linkki: https://www.turva.fi/ktk-tekniikan-asiantuntijat/etusivu?cmpid=eml-liittoedut-ktk-liittoedut) |