PUHEENJOHTAJAN PALSTAEpäpätevyysalennus puhuttaa kuntakenttääTuhansille kuntien työntekijöille on maksettu vuosia liian pientä palkkaa epäpätevyyden perusteella. Kunta-alan sopimusmääräykset muuttuivat 1.1.2012 niin, että epäpätevyysalennuksen voi tehdä vain tietyissä, hyvin rajatuissa tilanteissa. Vuoden 2012 jälkeen pelkän puuttuvan kelpoisuuden vuoksi tehtäväkohtaista palkkaa ei voida alentaa. Suuressa osassa kuntia työehtosopimuksen (KVTES II Luku 9§) muutos on jäänyt huomaamatta ja on virheellisesti jatkettu vanhaa tapaa toimia. Lähtökohtaisesti tehtävän vaativuus määrittää palkan. Jos tehtävän vaativuus ja työtehtävät ovat täysin samat, tulee tehtäväkohtaisen palkan olla sama. Epäpätevyysalennus on alun perinkin koskenut vain KVTES-sopimuksen piirissä olevia, eikä sitä ole koskaan saanut käyttää esimerkiksi Teknisten sopimuksen piirissä oleviin. Jos huomaat palkasta tehdyn vähennyksen epäpätevyyden johdosta, ota ensisijaisesti yhteyttä esimieheesi. Jos asia ei esimiehen kanssa selvene, ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi tai pääluottamusmieheen ja pyydä häntä selvittämään asia. Hyödynnä jäsenetujasi, se kannattaa!Ammattiliiton jäsenedut ovat jäsenistölle tärkeitä. Me KTK:laiset jäsenet saamme jäsenetuna Member+ palvelun kaikki edut käyttöömme. Itselleni suurin hyöty Merber+ eduista tuli reilu vuosi sitten, kun uusimme kotimme hälytysjärjestelmän. Olin pyytänyt tarjoukset kolmelta eri toimittajalta, joita vertailin. Vertailun ohessa kävin sattumalta kurkkaamassa Member+ edut ja siellä oli juuri silloin huipputarjous yhdeltä turvallisuuspalveluiden tuottajalta. Otin välittömästi yhteyttä toimittajaan ja sain kotimme hälytysjärjestelmän uusittua noin 400 € edullisemmin Member+ tarjouksen avulla. Palvelu tarjoaa jäsenistölle erilaisia vaihtuvia tarjouksia pysyvämpien etujen rinnalla. Laita Member+ suosikkeihin ja käy usein katsomassa mitä Member+ tarjoaa!
UUDET JÄSENKORTITKTK Tekniikan Asiantuntijoiden uudet jäsenkortit postitetaan jäsenille marraskuun lopun ja joulukuun alun välisenä aikana. Vanhat jäsenkortit ovat voimassa maaliskuun loppuun 2019 asti.
OLETKO INTOHIMOINEN HOSTELLIMATKAAJA? HAE VUODEN HOSTELLIREISSAAJAKSI 2019!Onko sinulla runsaasti kokemusta matkailusta ja hostelleissa yöpymisestä? Merkitsevätkö hostellit sinulle muutakin kuin halpaa majoitusta? Jos vastasit kyllä, kerro meille reissuistasi ja hae Vuoden hostellireissaajaksi 2019. Vuoden hostellireissaaja -kunnianimen saaja valitaan vuoden 2019 alussa yleisöäänien perusteella ja hänet palkitaan kunniakirjalla sekä VR:n 200 euron lahjakortilla. Voit hakea Vuoden hostellireissaajaksi, jos olet Hostellijärjestön jäsen (sinulla on joku näistä: kansainvälinen tai kotimaan hostellikortti tai jäsenyys jossain Hostellijärjestön jäsenjärjestössä). Mikäli et vielä ole Hostellijärjestön jäsen, voit ostaa viiden euron jäsenyyden https://www.hostellit.fi/jasenyys/henkilojaseneksi-liittyminen/. Aikataulu:
Vuoden hostellireissaaja valittiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja äänestyksen voitti jyväskyläläinen Anna-Kaisa Reed.
MEMBER+ TARJOAA TAAS PALJON UUSIA JÄSENETUJA SYKSYYN!Muista käydä tutustumassa MEMBER+ jäsenetutarjontaan. Nyt on taas tarjolla paljon uutta ja hyödyllistä, mutta myös uutta ja viihdyttävää, kuten esimerkiksi Lahden Kaupunginteatterin lippualennus, Turun historiaa "Tarinoita varjoisilta kujilta" ja Ruutu+ palvelu. Kaikissa tarjoukset akavalaisille. Ja löytyy sieltä paljon muutakin!
|
TURVAN KOTIVAKUUTUSKAMPANJA UUSILLE KOTIVAKUUTUSASIAKKAILLETurvan kotivakuutus turvaa elämäsi tärkeimmän paikan ja rakkaimmat esineet. Nyt saat 20 %:n alennuksen kerros- tai rivitalon kotivakuutuksesta ensimmäiseksi vuodeksi. Saat kampanja-alennuksen verkkokaupasta alla olevasta linkistä kampanjakoodilla TUTUSTU2018. Etu koskee Turvan uusia kotivakuutusasiakkaita, ja se on voimassa 31.10.2018 asti. Lue lisää www.turva.fi/koti .
TURVAN KASKOIHIN TOIVOTTUJA UUDISTUKSIAVakuutusyhtiö Turva on uudistanut kevään ja kesän aikana kaskotuotteitaan. Muutosten myötä Turvan kaskoista tulee entistä kattavampia, mutta vakuutusten hintaan uudistukselle ei ole vaikutusta. ”Nämä ovat muutoksia, joita asiakkaat ovat tuotteiltamme toivoneet”, kertoo Turvan palvelujohtaja Juha Aho. Muutokset koskevat Turvan henkilöasiakkaiden henkilö- ja pakettiautojen kaskoja. Yksi uudistuksista astui voimaan maaliskuun alussa ja loput tulivat voimaan kesällä. Autopalveluvakuutus vanhoihinkin autoihinTurvan henkilöasiakkaiden henkilö- ja pakettiautolle tarkoitetut osakaskot, eli Hirvi-ilkivalta-palo-varkausvakuutus ja Hirvi-palo-varkausvakuutus uudistuivat maaliskuussa. Maaliskuun 3. päivän jälkeen voimaan astuvissa vakuutuksissa autopalveluvakuutus eli niin sanottu hinausvakuutus on voimassa myös yli 16-vuotiailla henkilö- ja pakettiautoilla. Uudistus koskee 3.3. jälkeen voimaan astuvia vakuutuksia, ja se tulee voimaan myös jo voimassa oleville vakuutuksille sitten, kun vakuutuskausi vaihtuu maaliskuun 3. päivän jälkeen. Autopalveluvakuutus korvaa esimerkiksi auton hinauksen lähimmälle korjaamolle, jos auto jättää tien päälle. Käytännössä jos asiakkaalla on mikä tahansa Turvan kaskovakuutus, hinauspalvelu kuuluu vakuutukseen jatkossa myös yli 16-vuotiaille henkilö- ja pakettiautoille. Alla olevat kaskotuotteet tulevat voimaan uudistuksen jälkeen alkaviin ja myös 1.11.2011 jälkeen alkaneisiin, voimassa oleviin vakuutuksiin, kun uusi vakuutuskausi alkaa uudistuspäivämäärän jälkeen. Uudistuksen tarkasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin Turvan verkkosivuilla. Liitto- ja Turvakaskoon pysäköintiturvaPysäköintiturva korvaa tuntemattomaksi jääneen ajoneuvon pysäköintialueella aiheuttaman vahingon ilman bonusmenetystä. Omavastuu on asiakkaan vakuutuksen mukaisesti joko 200 tai 400 euroa. Esimerkiksi jos asiakkaan autoa on kolhittu parkkipaikalla toisella moottoriajoneuvolla eikä syyllistä tiedetä, pysäköintiturva korvaa auton korjauskustannukset eikä asiakkaan bonus alene. Hän maksaa itse vain omavastuun. Eläintörmäysturva osaksi useimpia Turvan kaskojaEläintörmäysturva korvaa vahingon ilman bonusmenetystä, jos auto törmää muuhun eläimeen kuin hirvieläimeen. Omavastuu on 200 tai 400 euroa, asiakkaan vakuutuksen mukaisesti. Jatkossa eläintörmäysturva kuuluu myös Turvakaskoon, Peruskaskoon ja Hirvi-ilkivalta-palo-varkausvakuutukseen. Ammattiliittojen jäsenille yksinoikeudella suunnatussa, Turvan laajimmassa kaskovakuutuksessa Liittokaskossa eläintörmäysturva on jo ennestään. Esimerkiksi jos asiakkaan auto törmää jänikseen tai kettuun tien päällä ja tästä aiheutuu vahinkoa autolle, eläintörmäysturva korvaa korjauksen kustannukset eikä asiakas menetä bonuksiaan. Hän maksaa itse vain omavastuun.
|