Puheenjohtajan terveiset

 

KTK Tekniikan Asiantuntijat ry käynnisti keväällä hankkeen työssään sisäilmasto-asioista vastaavien jäsenten työhyvinvoinnin parantamiseksi. KTK kutsui hankkeeseen mukaan OAJ:sta Olli Luukkaisen ja Riina Länsikallion, STM:sta Vesa Pekkolan ja KT Kuntatyönantajan edustajan. Tällä hankkeella pyrimme poistamaan vastakkainasettelun ja syyllistämisen sisäilmakorjauksista vastaavien työntekijöiden, tilojen käyttäjien ja päättäjien välillä. Lisäksi parannamme yhteistyötä ja laadimme yhteiset pelisäännöt sisäilmaongelmien selvittämiseen työyhteisön sisällä, jolloin asioita ei esimerkiksi tarvitse käsitellä julkisuudessa yksittäisiä henkilöitä syyllistäen. Tarkoitus onkin selvittää sisäilmaongelmat työpaikalla heti yhteisiä käytäntöjä noudattaen ja saavuttaa hyvä yhteistyö kaikkien sisäilmasto-ongelmaisen kiinteistön käyttäjien kesken.

 Tekninen henkilöstö joutuu painimaan sisäilmasto-ongelmien kanssa saatujen resurssien, päätäntävallan, aikataulujen yms. johdosta. Tätä tulee korostaa myös tilojen käyttäjille sekä päättäjille. Tilojen käyttöikään vaikuttaa myös tilojen käyttäjien oma toiminta ja esimerkiksi oikeanlainen siivous.  Tarkoitus on saada tämän kokonaisuuden ymmärtäminen tilojen käyttäjien keskuuteen ja näin saada ristiriitoja vähenemään eri ammattiryhmien kesken. Seuraava työryhmän kokous pidetään elokuussa KTK:n toimistolla.

Sari Estilä
puheenjohtaja

 


 

 

vas. Pekka Piispanen, Eila Öljymäki, Paula Riepponen, Jari Niemi, Melitta Lempiäinen, Sari Estilä.

AKAVAn hopeiset ansiomerkit jaettiin

Akavan Järjestötoimikunta on  21.3. myöntänyt hopeisia ansiomerkkejä ansioituneille KTK:n luottamustoimisille henkilöille.

Tänä vuonna ansiomerkin saivat Eila Öljymäki, Paula Riepponen, Jari Niemi ja Melitta Lempiäinen. Ansiomerkit luovutti KTK:n hallituksen kokouksen yhteydessä 22.5.2019 Akavan johtaja Pekka Piispanen ja KTK:n puheenjohtaja Sari Estilä.

Lämpimät onnittelut kaikille ansiomerkin saajille!

 


 

Perheyrityksessä työskentelevien työttömyysturvaan muutoksia 1.7.2019 alkaen  

1.7. tulee voimaan lakimuutos, jonka seurauksena perheen omistamassa yrityksessä työskentelevä henkilö, joka ei henkilökohtaisesti omista osuutta yrityksestä, on työttömyysturvassa palkansaaja. Aiemmin perheenjäsen on katsottu yrittäjäksi, vaikka hänellä ei ole ollut omistusta yrityksestä.

Yrittäjäkassaan kuuluvan yrittäjän perheenjäsenen, joka ei omista osuutta yrityksestä, tulisi siirtyä palkansaajakassaan heinäkuun alussa. Näin hänen työskentelynsä perheyrityksessä kerryttää edelleen työttömyysvakuutusta. Yrittäjäkassassa täyttyneen työssäoloedellytyksen voi tuoda mukanaan palkansaajakassaan, jos liittyy uuteen kassaan kuukauden sisällä siitä, kun on eronnut entisestä kassasta. Osittain täyttynyttä työssäoloedellytystä ei voi tuoda mukanaan.
 
Jos työskentely perheyrityksessä alkaa vasta nyt, yrittäjäkassaan ei enää kannata liittyä, ellei tarkoituksena ole hankkia osuutta perheyrityksestä tai siirtyä muutoin yritystoimintaan. Lakimuutos ei koske henkilöä, joka omistaa yli 0 %:n perheen yrityksestä. Tällöin hän on edelleen työttömyysturvassa yrittäjä. Muutoksen ulkopuolelle jäävät myös henkilöt, jotka työskentelevät perheen omistamassa toiminimessä (ja ovat näin aina yrittäjiä myös eläkejärjestelmässä eli YELvakuutettuja).

Työssäoloehto on yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen kohdalla 52 kalenteriviikkoa. Työaikaan ja palkkaan sovelletaan palkansaajan työssäoloehtoa koskevia yleisiä säännöksiä, jolloin pääsääntö on, että työajan on oltava vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa ja palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, käytetään työttömyysturvalaissa säädettyä palkan vähimmäismäärää. Työn ei tarvitse olla yhdenjaksoista, mutta työssäoloehdon tulee täyttyä tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakson pituus on kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Työssäoloehdon tulee kertyä aikana, jolloin henkilöllä ei ole ollut omistusta tai määräysvaltaa kyseisessä yrityksessä. Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen 52 viikon työssäoloehtoa ja muita palkansaajia koskevaa, 26 kalenteriviikon mittaista työssäoloehtoa, ei voi yhdistää.

Tavoitteena on parantaa yrityksessä työskentelevän ei-omistavan perheenjäsenen oikeutta ansiopäivärahaan ja näin vähentää työttömäksi jäämiseen liittyviä taloudellisia riskejä perheyrityksessä työskenneltäessä. Tällaiset perheenjäsenet ovat usein virheellisesti liittyneet palkansaajakassaan. Virheellisen vakuuttamisen vuoksi työssäoloedellytys ei ole kertynyt ja työttömyyden alkaessa ei ole ollut oikeutta ansiopäivärahaan. Lakimuutoksen myötä väärään kassaan kuuluminen vähenee.

 


 

Vakuutus on turvanasi matkalla

Ilman matkustajavakuutusta reissaaminen voi tulla todella kalliiksi. Jos ulkomaanmatkalla sairastuu tai joutuu tapaturmaan, kustannukset voivat olla järkytys suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään tottuneelle. Lue lisää täältä.

KTK on vakuuttanut jäsenensä vakuutusyhtiö Turvassa jäsenvakuutuksella, joka sisältää muun muassa vapaa-ajan matkustajavakuutuksen. Matkustajavakuutus on voimassa sen vuoden loppuun saakka, jonka aikana liiton jäsen täyttää 70 vuotta. Vakuutettuina ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset.

Tiedätkö, mitä kaikkea liittosi sinulle ottama vakuutuspaketti pitää sisällään? KTK:n monipuoliseen vakuutuspakettiin sisältyy matkustajavakuutuksen lisäksi esimerkiksi vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja matkatavaravakuutus. Tutustu KTK:n jäsenvakuutuksiin tarkemmin tästä tuoteselosteesta ja osoitteessa turva.fi/ktk.

 


 

 

Tiedätkö, kuinka suuren eläkkeen olet saamassa?

Keva kysyi maaliskuun lopussa kansalaisten tietämystä tulevan eläkkeen suuruudesta. Tutkimuksen mukaan 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät vielä olleet eläkkeellä, tiesivät suurin piirtein tai tarkalleen, kuinka suuren eläkkeen ovat saamassa. Vastaavasti 36 prosenttia ei tiennyt ollenkaan ja 30 prosenttia vastaajista kertoi, etteivät tienneet tarkasti.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä lähempänä eläkeikää on, sen paremmin kansalaiset ovat selvillä oman eläkkeensä tasosta.

Lue lisää aiheesta Kevan sivuilta

 

Tilaa kalenteri 30.6.2019 mennessä!

Jos haluat taskukalenterin vuodelle 2020, nyt on aika toimia. Kirjaudu jäsensivuille ja täytä kalenteritilaus. Näin varmistat, että kalenteri tipahtaa postiluukustasi myös ensi syksynä.

Kalenteria ei automaattisesti lähetetä kaikille jäsenille.


 

Toimiston henkilökunta lomailee

Jäsenpalvelu palvelee läpi kesän.

Jäsenpalvelu klo 9-15 puh. 0207 738 680 (jasenpalvelu@ktk-ry.fi)

Työsuhdeneuvonta on suljettuna 29.7.-9.8.

Työsuhdeneuvonta klo 14-17, puh. 0207 738 688 (tyosuhdeneuvonta@ktk-ry.fi)

Pyydämme kesän aikana ensisijaisesti ottamaan yhteyttä yllä olevien yhteystietojen kautta.

 


 

Haluaisitko yöpyä sirkusvaunussa?

Tutustu hostellihelmiin ja varaa kesälomayöt jäsenhintaan!

Suomessa on paljon ainutlaatuisia ja ihastuttavia hostellihelmiä. Yksi helmistä on Inkoossa sijaitseva Cirkus Hostel Holken. Holkenissa voit nukkua aidossa sirkusvaunussa, joka on aiemmin toiminut Sirkus Finlandian kioskivaununa. Aidossa boheemisti sisustetussa sirkusvaunussa on tilaa neljälle yöpyjälle, mutta yöpyä voi myös aitassa tai hirsituvassa.  Hostelli tarjoaa majoitusta kesäaikaan. Kyseessä ei ole pelkkä hostelli, vaan sirkusklovnin ja kasvitieteilijän omistama kulttuurikeskus, jossa voi järjestää myös juhlia ja muita tilaisuuksia.

Kaikissa Suomen Hostellijärjestön verkoston yli 40 hostellissa on jotain omaperäistä ja uniikkia. Reissata voi yksin tai porukassa, ja hostelleissa voi yöpyä niin jaetuissa huoneissa kuin yksityishuoneissa omalla kylpyhuoneella. Aterioita voi valmistaa itse tai vaihtoehtoisesti nauttia hostellin tarjoamista ateriapalveluista. Hostellit tarjoavat paitsi edullista ja viihtyisää majoitusta, myös unohtumattomia elämyksiä ja innostavia kohtaamisia muiden matkailijoiden kanssa.

KTK:n jäsenenä saat 10% alennuksen yöpymisestäsi Hostellijärjestön hostelleissa Suomessa, kun teet varauksen osoitteessa www.hostellit.fi tai suoraan hostelliin.

Kesälomalle Tahko Spa Hotelliin!

KTK:n jäsenenä majoitut hotellin Apartmenteissä jopa puoleen hintaan.

Tutustu tähän ja moniin muihin jäsenetuihin Member+ -sivuston kautta


Toivotamme kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää!