Järjestövalmiuden kehittäminen

Syksyn aikana Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on kohottanut järjestövalmiutta. Kevään sopimusneuvottelut saattavat kehittyä haasteellisiksi erityisesti kiky-tuntien osalta. KVTES:n järjestövalmiusryhmä muuttui marraskuun alussa KVTES-alueen lakkotoimikunnaksi, jossa on edustettuna seitsemän jukolaista liittoa. Itse toimin lakkotoimikunnan sihteerinä. Paikallisia lakko-organisaatiota nostetaan pystyyn parhaillaan, ja ensimmäiset lakkoharjoitukset on pidetty kahdessa kaupungissa.

JUKO käyttää työtaisteluoikeutta tarkasti harkiten, mutta on valmis siihen tulevissa vuoden 2020 neuvotteluissa. Tarkoitus on aina edetä neuvotteluteitse sopien, mutta viimeisimpinä keinoina käyttöön tulevat työtaistelut. Työtaistelumuotoja on monia, yleisimpänä ylityö- ja vuoronvaihtokielto ja työnseisaus. Mahdollisuus on myös japanilaiseen lakkoon, jossa pyritään mahdollisimman laajaan medianäkyvyyteen. Italialaisessa lakossa puolestaan työtahti hidastuu – tai nykymaailmassa työtahti normalisoituu. Pistelakossa vain osa yrityksestä on lakossa. Mikä lakkomuoto milloinkin valitaan – tai valitaanko ollenkaan – on liittojen päätettävissä.

Jokaisen KTK:n jäsenen kannattaa päivittää jäsenrekisteriin yhteystietonsa ajan tasalle jäsensivuilla. Näin saamme kohdistettua kaikki tiedotteet suoraan jäsenille, myös sopimusneuvottelujen aikana.

Sari Estilä
puheenjohtaja

 


 

Marraskuu on musta -Turvan kaskot loistavia

KTK:n vakuutuskumppani Turva tarjoaa marraskuun ajan Turvakaskot -30 % ensimmäiseksi vuodeksi. Ammattiliiton jäsenenä saat lisäksi vielä 10 % jatkuvan alennuksen. Kaskon paras kaveri on tietysti huippueduilla varustettu liikennevakuutus.

Lue lisää turva.fi/mustamarraskuu, soita 01019 5110 tai poikkea Turvassa!

Etu koskee marraskuussa alkavia, uusia henkilö- tai pakettiauton Turvakasko-vakuutuksia. Tarjous ei ole voimassa yritysasiakkaille.

 


 

YTN:n sopimustilanteesta

Ylemmät toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuus ry eivät toistaiseksi ole päässeet sopuun uudesta teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta. Vanha sopimus päättyi 31.10., joten tällä hetkellä ollaan sopimuksettomassa tilassa.

YTN haluaa uuteen sopimukseen vähintään ostovoiman kasvun turvaavat korotukset, huomioiden samalla asiantuntijapalkkojen jälkeenjääneisyyden. Myös 24 tunnin työajanpidennyksen (eli niin sanotut kiky-tunnit) halutaan pois. Tämä ei ole työnantajapuolelle käynyt. YTN:n mielestä korvaukseton työajanpidennys oli poikkeuksellisten aikojen poikkeuksellinen ratkaisu, jonka aika on ohi.

Teknologiateollisuuden taustaryhmä on pyytänyt sovintolautakunnalta ratkaisua asiaan. Lautakunnan tulee antaa ehdotuksensa viimeistään 15.11.2019. Neuvottelut sovinnon löytämiseksi jatkuvat kuitenkin tälläkin välillä.

 


 

 

KTK:n uusi jäsensihteeri Sanna Paakki

KTK:n pitkäaikainen tietohallintovastaava Harri Ruonakangas lopettaa työt KTK:n palveluksessa 8.11.2019. Koko toimiston väki kiittää Harria näistä vuosista ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Samalla saamme uusia tuulia toimistolle, kun jäsensihteeri Sanna Paakki aloitti työt 5.11.2019. Hän on aikaisemmin työskennellyt useassa järjestössä, viimeksi Suomen Luustoliitto ry:ssä.

Sannaan voitte olla yhteydessä kaikissa jäsenasioissa, kuten jäsenmaksuissa, jäsentietomuutoksissa ja yhdistysten raporttipyynnöissä. Tavoitatte hänet jäsenpalvelun sähköpostista jasenpalvelu@ktk-ry.fi ja puhelimitse 0207 738 680 (klo 9-15).

-Iloitsen tästä mielenkiintoisesta työstä ja odotan innolla yhteistyötä jäsenten ja jäsenyhdisten kanssa, Sanna kertoo tunnelmistaan.


 

Jäsenpalvelu tiedottaa!

Työehtosopimusneuvottelut käynnistyvät ja tästä syystä on hyvä pitää omat yhteystiedot ajan tasalla. Käy tarkistamassa sähköpostisoitteesi jäsensivuilta, jotta tavoitamme sinut tiedotteillamme tarvittaessa.

 


 

Sukella kylpylälomaan!

Holiday Club -hotellit -15 %. Etu koskee sekä hotelli- että loma-asuntomajoitusta ja edun saa verkkokaupasta koodilla: KTK15.

 


 

Toivotamme hyvää isänpäivää 10.11.!