JUKO: Julkisalojen järjestöt irtisanovat virka- ja työehtosopimuksensa

29.1.2020

– lähes 600 000 kuntien, valtion, yliopistojen ja kirkon palkansaajaa uhkaa siirtyä sopimuksettomaan tilaan

Julkisalojen palkansaajien työehdoista sopivat järjestöt ovat päättäneet irtisanoa virka- ja työehtosopimuksensa kunnissa, valtiolla, yliopistoissa ja Avainta-aloilla. Kirkon työehtosopimukset on sanottu irti jo aiemmin.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty sekä Ammattiliitto Pro painottavat, että päätösten myötä myös työajan 24 tunnin kiky-pidennys on irtisanottu.

Kevään neuvotteluissa julkisalaa yhdistää selkeä tavoite poistaa kaikkien henkilöstöryhmien vahvasti epäoikeudenmukaisiksi kokemat kiky-tunnit.

Koko julkisella sektorilla sopimusten irtisanominen koskee liki 600 000:ta palkansaajaa, mikä on noin 30 prosenttia Suomen työllisistä.

Keskiviikkona irtisanomisesta päätti JUKO. Jo aiemmin päätöksensä ovat tehneet JHL:n, Jytyn ja Pron hallitukset. Kaikki sopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

Päättymistä seuraavassa sopimuksettomassa tilassa loppuu myös palkansaajien velvoite työrauhasta.