30.1.2020
Energia-alan ylempien toimihenkilöiden ylityökielto koskettaa kaikkia ylempien sopimuksen piirissä olevia KTK:n jäseniä. Ylemmät toimihenkilöt YTN:n ja Energiateollisuus ry:n väliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat 29.1.2020. Kiky-tunnit ovat edelleen työnantajan listalla. Lisäksi on iso joukko työaikamääräyksien heikennyksiä, jotka lisäisivät työnantajan suoraa määräysvaltaa muun muassa ylitöiden ja liukumien suhteen. YTN:n esitystä esimerkiksi matkustusmääräysten parantamista, joustotyöstä ja yötyön rajaamista ei ole hyväksytty lainkaan. ET Ilmoitti myös, ettei kiky-tunneissa edistytä ennen kuin ratkaisu syntyy muualla teollisuudessa. YTN:n hallitus päätti kokouksessaan 29.1.2020 julistaa energia-alalle ylempiä toimihenkilöitä koskevan ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellon alkaen 1.2. kello 6.00. Kielto on voimassa, kunnes alalle on saavutettu työehtosopimus. Energia-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen voimassaolo päättyy perjantaina 31.1.2020. Lisätietoja löydät uutiskirjeestämme. |