Kunta-ala kävi järjestökohtaiset neuvottelut perjantaina

25.2.2022

Kunta-alan pääsopijat kävivät järjestökohtaisia neuvotteluja perjantaina iltapäivällä 25. helmikuuta. Tätä ennen neuvottelutapaamisessa keskusteltiin yhteisesti työelämän kehittämisen mallista.

Kuntatyönantajat KT tunnusteli pääsopijatahojen näkemyksiä järjestöittäin. Keskustelussa olivat esillä sopimuskauden pituus, palkankorotukset ja tällä kertaa myös palkkaohjelmat. Lisäksi aiheina olivat muut työehtomuutokset sekä kuntien ja hyvinvointialueiden uusi pääsopimus. Uusien perhevapaamääräysten kirjaustavoista näyttää vallitsevan varsin pitkälti yhteisymmärrys, vaikka kustannuslaskennassa yhteistä säveltä ei ole vielä löytynyt.

Seuraavan kerran osapuolet kokoontuvat jo huomenna lauantaina 26. helmikuuta.