Puheenjohtajan terveiset ja Hyvän Uuden Vuoden Toivotus

31.12.2015

Vuosi on vaihtumassa ja on aika sulkea vuoden tapahtumat. Puheenjohtajamme ottaa vielä kantaa kuluneeseen vuoteen ja luotsaa liittoamme tulevalle vuodelle.

31.12.2015 Tiedote koko jäsenistölle

 

Puheenjohtajan terveiset

Toimiston muutto

Eläköitymisestä asiaa

 

Menestystä vuodelle 2016

 

Vuosi 2015 laitetaan kohta muistojen arkistoon. Vuosi oli täynnä toimintaa, jota yllä pitivät suurimmalta osin uuden hallituksen monet toimet. Käytiin yhteiskuntasopimusneuvotteluja heti eduskuntavaalien jälkeen aina Jouluun saakka. Neuvotteluissa ei mitään valmista sopimusta saatu, mutta kansalaisten kriisitietoisuus nousi ja tämä ajoi koko yhteiskunnan masennuksen kouriin. Toivottavasti tämä ei ollut päättäjien tarkoitus, sillä hengen puhaltaminen sammuneeseen pesään ottaa aikansa. Sopii  toivoa, ettei nuorisoon ole tartutettu 1990-luvun apatiaa, josta seurasi tilastoissa edelleen näkyvä syrjäytyminen.

 

Time-lehden uutisen mukaan palkankorotuksien esteenä on heikentynyt ay-liike, jonka järjestäytymisen perälauta vuotaa. Korotukset ovat uutisen mukaan suorituskeskeisiä ja yritykset keskittyvät vain lyhyen ajan tuottoihin. Syinä ei nähdä inflaatiota, ulkoistuksia tai työttömyyttä. Näin ollen ajatuksena onkin tietoisesti ajaa palkat alas ja maksimoida tuotot.

 

Hallituksen suunnittelemat toimet  ostovoiman alentamiseksi taas vaikuttavat ostokäyttäytymiseen ja palveluiden kysyntään. Näillä toimilla saadaan aikaan  syöksykierre  ja talouden nousua saadaan odottaa. Rahan pitäisi liikkua, jotta kasvua, toimeliaisuutta ja kysyntää saadaan aikaan. Nyt käytettävät lääkkeet vain pitävät yllä ja pitkittävät taantumaa.

 

Näistä molliuutista on päästävä irti ja saatava ihmisiin tulevaisuuden uskoa. KTK: laisittain uskoa edunvalvonnan toimivuudelle toivat luottamusmieskyselymme tulokset, jonka mukaan yhteistyö ja –elämä Jukon kanssa on hyvällä alullaan. Luottamusmiehet antoivat kouluarvosanan 8,4 Juko-KTN yhdistymisen onnistumiselle. Tästä on hyvä rakentaa yhteistoimintaa tulevaisuuteen.

 

Sote-uudistus muuttaa koko julkisen sektorin organisoitumisen valtion ja kuntien kesken, sekä siirtää tuotantoa yrityksille. Näihin tuleviin muutoksiin tarvitaan osaavia, motivoituneita ja verkottuneita luottamusmiehiä. Uskoa sote-muutoksen hallintaan tuovat rohkaisevat uutiset siitä, että kunta-alalla luottamusmiehemme ovat päässeet hyvään alkuun kunta-alan suurimman neuvottelujärjestön sisällä. Tältä yhteistyön pohjalta on hyvä jatkaa paikallista edunvalvontatyötä heti pyhien päätyttyä.

 

Kiittäen kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta toivottaen!

 

 

Ystävällisin terveisin

Keijo Houhala

Puheenjohtaja

 

Toimiston muutto

 

Akava-talon remontti alkaa olla valmis ja muutto uusiin tiloihin tapahtuu vuoden vaihteessa. Muutto tulee vaikuttamaan vielä viikon 2/2016 aikana, joten toivomme yhteydenottoja lähinnä s-postitse, koska niitä pystymme seuraamaan mobiilisti. Toivomme kärsivällisyyttä niin teille kuin meille J

 

Eläköityminen 

 

Vuoden vaihde on vilkasta eläköitymisen aikaa. Muistathan tehdä eläköitymisestäsi ilmoituksen meille jäsenpalveluumme. Työnantaja ei meille noita tietoja laita. Jos haluat jäädä veteraanikerhon jäseneksi, niin olet oikeutettu vakuutusturvaan aina 70-vuotiaaksi asti. Jos taas haluat varmistaa vakuutusturvasi pidemmälle, eli 90- vuotiaaksi, tulee sinun tehdä henkilökohtainen vakuutussopimus vielä töissä ollessasi, jolla olet vakuutettu matkoillasi. Näin toimien sinun ei tarvitse toimittaa vakuutusyhtiöön terveysselvitystä.