Kaavasuunnittelija

6.9.2023

Etsimme sinua YLEISKAAVOITUKSEEN ERIKOISTUNUT KAAVASUUNNITTELIJA innostuneeseen ja avuliaaseen joukkoomme kehittämään laadukasta elin- ja toimintaympäristöä Vihtiin osana elinvoimapalveluiden tulosalueen henkilöstöä.

Työhön kuuluu monipuolisten yleiskaavoituksen tehtävien ohella lupavalmistelua sekä hakijan kiinnostuksen ja osaamisen mukaan myös mahdollisia muita kaavoitukseen ja kunnan maankäytön kehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Olet etsimämme henkilö, jossa sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, kokemusta maankäytön suunnittelutehtävistä, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kiinnostusta oppia uutta ja kehittää kunnan maankäyttöä kokonaisvaltaisesti. Lisäksi edellytämme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, tavoitteellista ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä kykyä toimia yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Eduksi luemme hyvän paikkatieto-osaamisen.

Tarjoamme sinulle:
- suunnitelmallisen perehdytyksen
- monipuoliset tehtävät
- ammattitaitoisen työyhteisön
- esihenkilön tuen
- koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen
- henkilöstöetuina mm. ePassilla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita, BREAK PRO taukoliikuntaohjelman, alennuksia vihtiläisistä yrityksistä
- kunta-alan lomaetuudet
- liukuvan työajan ja etätyömahdollisuuden

Tehtävän palkkaus määräytyy kuntien teknisten sopimuksen mukaan. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antaa: Kaavoituspäällikkö Suvi Kaski, puh. 044 042 1345 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@vihti.fi.

Haastatteluihin valittaviin olemme yhteydessä henkilökohtaisesti. Varauduthan esittämään alkuperäiset opinto- ja työtodistukset mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Hakemuksesi voit lähettää 29.9.2023 klo 14.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi.

Tervetuloa innostuneeseen ja iloiseen joukkoomme!

Lisätietoja

http://www.youtube.com/watch?v=ypQyzLnkvW4

TUTUSTU TYÖNANTAJAAN

Yhteystietomme

Kaavoituspäällikkö Suvi Kaski, puh. 044 042 1345 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@vihti.fi.

Lisätietoja

Vihdin kunta, Elinvoimapalvelut, Hallinto, elinkeino ja markkinointi, kaavoitus ja maankäyttö

Vihti on sopivan kokoinen kunta noin 40 minuutin päässä Helsingistä. Kuntamme 1 180 eri alojen ammattilaista pitävät huolta lähes 30 000 vihtiläisen hyvinvoinnista ja palveluista. Työnantajana satsaamme henkilöstön osaamiseen ja työssä jaksamiseen. Toimimme rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti. Uskallamme kokeilla ja onnistua, mutta myös epäonnistua ja yrittää uudelleen. Rohkeudella luomme Vihdistä entistä elinvoimaisemman kunnan, joka erottuu kuntien välisessä kilpailussa edelläkävijänä. Olemme mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toiminnassa. Työpaikkamme ovat savuttomia ja tuoksuttomia.

Tervetuloa innostuneeseen ja iloiseen joukkoomme!


Osoite: Asemantie 30, 03100 Nummela